|
MyyntiYritykselle on tärkeää saada päivittäiset aikaa vievät perusrutiinit mahdollisimman helpoiksi ja nopeiksi. Manageri II:ssa on myynnin nopeuttamiseksi paljon ominaisuuksia: toimialakohtaisia tarjouslaskimia, tuoterakenteet, myyntisettien hallinta, monipuoliset alennuskäsittelyt sekä reaaliajassa toimiva varastosaldojen seuranta. Useasta eri tilauksesta saadaan yhdellä ajolla tehtyä lähetteet, laskut ja varastotapahtumat. Osatoimituksien käsittely on automatisoitu, mutta käyttäjällä on perusperiaatteemme mukaisesti aina mahdollisuus muuttaa ohjelman valmiita ehdotuksia. Yhdestä tilauksesta voidaan tehdä osatoimituksia sekä tarvittaessa useita eri lähetteitä ja laskuja. Toisaalta lähetteissä ja laskuissa voi olla rivejä useista eri myyntitilauksista. TuotetilanneMyyntitilauksen syöttöruudussa näkyy välittömästi tuotteen syöttämisen jälkeen tuotteen varastosaldo, tulossa olevat määrät, menossa olevat määrät ja siten vapaa varastosaldo juuri senhetkisen tilanteen mukaan laskettuna. Tuotetilanne saadaan myös yksityiskohtaisesti omaan ruutuunsa, jolloin tiedetään tarkalleen paljonko ja milloin tuotteita voidaan toimittaa. Haluttaessa ohjelma myös hälyttää negatiivisesta varastosaldosta. Jos käytössä on tuotannonohjaus, niin samasta ruudusta nähdään eri töille tarvittavien raaka-aineiden tarve sekä tuotannosta valmistuvien omien tuotteiden määrä. Ohjelma laskee tarvittaessa automaattikuormituksen avulla myös ensimmäisen mahdollisen toimituspäivän ottaen huomioon nykyisen kuormitustilanteen. RaportitManageri II sisältää kaikki myyntiin liittyvät perusraportit. Valmiiden raporttien lisäksi käyttäjä voi luoda omia erikoisraportteja raportti- tai grafiikkageneraattorin avulla. Erikoisraportit voidaan tulostaa paperille tai niistä voidaan luoda tekstidokumentteja joita voidaan jatkojalostaa esim. taulukkolaskimen avulla. Jokaisesta taulusta saadaan myös tarratulostukset. Ohjelmistoon on tehty useita erityyppisiä tulostuslomakkeita, myös ulkomaan myynnin lomakkeet. Jos valmiista pohjista ei löydy sopivaa, voidaan oikeanlainen lomake räätälöidä. Tarvittaessa käyttäjät voivat itse muokata tulostuslomakkeiden ja raporttien ulkoasua. Myynnin tuki - crmManageri II on myös täysiverinen asiakkuudenhallintajärjestelmä sisältäen asiakasrekisterin historiatietoineen, tehtävälistan asiakas- ja työntekijäkohtaisesti sekä kalenterin henkilökohtaista töiden organisointia varten. Puhelun tullessa asiakkaan tiedot avautuvat automaattisesti ruudulle, jopa ennen ensimmäistä puhelimen pirahdusta. Yleensä vaikeaan tietojen yhteyksien selvittämiseen on erittäin helppokäyttöiset työkalut. Esimerkiksi jos halutaan tietää keille asiakkaille on mennyt viimeisen vuoden aikana tuotteita, joissa on millä tahansa rakennetasolla käytetty tiettyjä raaka-aineita tai puolivalmisteita, niin helpoimmillaan homma hoituu muutamalla hiirenklikkauksella. Käyttäjä näkee tarvittaessa koko ajan välitulokset ja pystyy näin varmistamaan tuloksen oikeellisuuden. ![]() |